Kaskimaiden kylästä Varparanta

Höytiäisen itärannalla sijaitseva Varparanta on aikoinaan kuulunut Kontiolahden kylään. Tarkkoja vuosilukuja ei ole, mutta kinkeripiiri mainitaan ensimmäisen kerran v. 1890. Kylän alueella on ennen ollut kaskimaita. Pellot on raivattu kaskeamalla ja kaskikauden jälkeen alueet ovat kasvaneet koivikkoja. Sieltä on saatu hyviä aineksia varpaluutiin ja vastoihin. Perimätiedon mukaan kylän nimi Varparanta nimi juontaakin juurensa tuolta ajalta.

Vanhin talo perimätiedon mukaan olisi ollut Herneniemen savupirtti, joka purettiin 1950-60 –luvulla. Silloin sillä oli ikää 250 vuotta. Nykyään kylän vanhin talo on Heikkilän tilan päärakennus, jonka seinään on kaiverrettu vuosiluku 1807. Heikkilä on edelleen asuttuna ja lammastalousyrittäjien koti- ja työpaikkana.

Varparannan kylän tärkeimmät elinkeinot ovat perinteisesti olleet maanviljelys, metsästys ja kalastus. Kylän asukkaiden elanto on ollut riippuvainen metsäluonnosta ja kalaisasta järvestä. Höytiäinen on ollut tunnettu muikustaan. Maatalouden lomassa kalastettiin kotitarpeeksi, mutta se on ollut myös tärkeä tapa ansaita. 1900-luvun alussa Höytiäsellä oli useita nuottakuntia ja verkkokalastajia. Järven saarissa on ollut kalasaunoja, joissa kalastajat ovat yöpyneet ja lähteneet aamuisin verkoille ja nuotan vetoon. Pulkin kalasauna on sijainnut Varparannan kohdalla. Kalakuninkuuden nimeä kantoi Kuuno Rinne, joka Amerikasta palattuaan osti v.1924 tilan kylältä. Hän toimitti kalaa Joensuun kauppahalliin ja torille. Sota-aikana kaupunkilaiset tulivat ruokapulan takia rantaan sankoin joukoin odottamaan kalastajien saapumista. Kalat useimmiten suolattiin, kuivattiin tai savustettiin kotitarpeiksi tai myyttiin. Mm. Hannes Nuutinen Hilma-vaimonsa kanssa ajeli mopolla kaloja myymässä. Kalajuttu tai totta, mutta v. 1958 ennätyssuuri hauki painoi 14,9kg. Kala oli 125cm pitkä ja sen ympärysmitta oli 62cm. Vielä suurempi peto kävi pyydykseen v.1994. Hauen paino oli 16kg.

Höytiäisen vedenpinnan lasku v. 1859 vapautti paikoin kivetöntäkin peltomaata. Muuten pellot oli alun perin raivattu pääasiassa kaskeamalla. Karjatalous yleistyi 1930-40-luvuilla ja perustettiin mm. sonniosuuskunta, joka oli alku ay-karjankasvatukselle ja lehmien rodun jalostustyölle. Vaatimattomissa oloissa kasvatettava lammas on kuulunut melkein joka talouteen. Villoista kehrättiin lankoja ja huovutettiin tossuja, nahat tehtiin rekipeitoiksi, vällyiksi, rukkasiksi ja turkeiksi ja lihat monipuolistivat ruokataloutta. Välillä lampaat katosivat kylän maisemasta, mutta nykyään Heikkilän pelloilla mäkättää suuri lammaslauma.

Hevonen oli tärkeä apu metsäsavotoissa, maataloustöissä ja kulkuvälineenä. Talosta toiseen kiersi mies hevosensa ja aatran kanssa kylvämässä perunoita. Kylällä on tehty myös hevosjalostustyötä ja hyvällä astutusoriilla astutettiin kylien tammoja.

Pääasiassa kotitarpeeseen pelloilla kasvatettiin myös pellavaa, jonka hienosta aivinalangasta kudottiin liinavaatteita, pöytäliinoja ja alusvaatteita ja rohdinlangasta käyttövaatteita.

Maatalousyhdistystoiminta lähikylien kanssa oli aktiivista jo 30-luvulla. Pienviljelijäyhdistyksen ja maamiesseuran toimesta kylällä järjestettiin kurssi-, neuvonta ja koulutustilaisuuksia. Maamiesseura on pitänyt kokouksia vuoronperään kylän taloissa. Muuta toimintaa ovat olleet tupaillat, joissa on ollut mukana meijerin ja lihakunnan edustajia esitelmöimässä maidon ja lihan tuotannosta. Toiminnan avulla kehitettiin kylän maanviljelystoimintaa ja Pohjois-Karjalan maatalousnäyttelyssä v.1934 oli Varparantakin palkintosijoilla. Maamiesseurankokouksessa 1935 on valittu väliaikainen toimikunta perustamaan metsänhoitoyhdistystä.

Varparannan kylämeijeri on sijainnut Höytiäisen rantatiellä Otto Puhakan paikalla 1903. Meijeri oli ns. kermameijeri, jossa hevonen pyöritti kirnua puusta tehdyn kammen avulla ympyrää kiertäen. Meijerin omisti siihen aikaan isännät. Sitten meijeri siirtyi Allan Romppasen paikalle ja myöhemmin kirkonkylälle. Karjanpidon yleistyessä alkoi maidon lähettäminen meijeriin. Maitolavat ilmestyivät 1940 luvulla, joilta maitoautot keräsivät maitotonkat kyytiin. Kotona kirnuaminen väheni, koska voita, juustoa ja muita maitotuotteita sai jo meijeristä maitotiliä vastaan. Tulot kasvoivat maitotilien myötä, ja tilat alkoivat koneellistua. Hiljalleen tulivat lypsykoneet, maidonjäähdyttäjät, tilatankit, leikkuupuimurit jne. Sähköt tulivat kylälle 1940.

Kaupan tekoa, postitoimintaa ja taksiautoilua

Vuosisadan vaihteessa kylällä kierteli kauempaakin tulleita ns. laukkukauppiaita, jotka myivät kampoja, silmäneuloja, peilejä, kengännauhoja ja muuta pientä kotitalouksille. Kulkukauppiaana toimi mm. Iida Louhelainen Teyrisaaresta. Hän kauppasi kankaita ja itse tekemiään paperikukkia.

Kylän ensimmäinen kauppa, Riikosen putiikki, on muistikuvan mukaan sijainnut Erkki Väyrysen vastapäätä olevassa mökissä. Jakelu- ja myyntipiste Oma-apu osti v.1934 suutari Heikki Mustoselta isomman mökin myymäläksi. Sota-aikaan oli leipä-voi-sokeri-kahvi-liha- ja vaatekortit. Tuotteita jouduttiin odottamaan ja kauppiaat olivat joskus hankalassa tilanteessa, kun tavarat loppuivat kesken. Oma apu -liike toimi 1960-luvulle asti ja myymäläauto kulki kylällä vielä pari vuotta. Sen jälkeen PKO perusti kaupan nykyisen Reino Karvisen paikalle. Myöhemmin PKO osti viereisen tontin ja remontoi talon kaupaksi. Sieltä hoidettiin myös postinjakelua. Myymälässä oli useita eri myymälänhoitajia vuoteen1985 asti, jolloin PKO lakkautti toiminnan. Silloin Ville Toivanen osti kyläkaupan itselleen. Kyläkauppa Villen tunsivat kaikki ja se oli tärkeä kylän kohtauspaikka.

Herneniemessä, vanhan tuvan kamarin puolessa on ollut myös v. 1952 PKO:n jakelupiste. Se lakkautettiin 1970-luvun alussa.

Posti- ja lehtijakelu oli ensin ollut herrastuomari Juho Turusen talossa, jonka ensimmäinen talo oli perimätiedon mukaan palanut ja uusi rakennettu 1860. Turula on ollut erilaisten tilaisuuksien ja juhlien pitopaikkana. Siellä oli myös kylän ainoa puhelin.

Keväällä 1960 osti Martti Väyrynen Oma Apu -paikan ryhtyen taksiautoilijaksi. Paikalle tuli myös 1965 postitoimipaikka, jota vaimo Liisa hoiti, koska postinjakelu siirtyi pois PKO:sta. Postitoimipaikka lakkautettiin 1991 ja kirjeposti siirtyi postilaatikkojakeluksi. Ensin postia jakoivat postiautot ja myöhemmin henkilöautot. Sanomalehdet rupesivat tulemaan lähes painomustemärkänä aamuyöstä lehtilaatikoihin. Martti- sedän jäätyä eläkkeelle taksitoiminta siirtyi Matti Väyryselle v.1994.

Kylän ammattilaisia

Varparannalla on ollut omasta takaa monen alan taitajia, jotka tulivat taloihin tai tekivät tuotteita kotonaan. Kirvesmiehiä ja muurareita oli1910-30-luvulla useita, joista Jussi Simanainen muurasi uunit valmiiksi rakentamiinsa taloihin. Hän asui mökeissä vähän aikaa ja myi sen sitten pois. Kylällä on ollut venemestari, vaskiseppä, pannuseppä ja seppä, rukintekijä, pärevasun ja varpaluutien tekijä, kehrääjä, villapaitojen sukkien ja kintaiden neuloja, ja suksimestari, kuppari, kyläpyykkäri, suutari, räätäli, vakuutusasiamies ja lehtiasiamies, parturissa, punukkapuapalo ja kätilö. Punukkapuapola avusti saunasynnytyksissä ja lapsen saunottamisessa. Heihin kuuluivat mm. Anna Martikainen ja Hiirelän mummo Katajavaarasta. Varparannan kuuluisin monen toimen puapo-kuppari-hieroja oli emäntä Maria Kettunen (Kallion Mari). Hänestä on kerrottu, kuinka näppärästi hän oli kääntänyt silmäluomen ja terävällä kielenkärjellään poistanut roskan silmästä.

Yhdistystoimintaa

Nuoriso teki talkoita, tanssi tansseja ja leikki piirileikkejä useiden latojen ja navettojen ylisillä. Varparannan nuorisoseura perustettiin v.1917 opettaja Janne Kettusen johdolla. Illanvietot tapahtuivat Haverilassa ja Heiskalassa. Kinkereitä pidettiin isommissa tuvissa ja lapset ja nuoret kävivät pyhäkoulussa

Varparannan marttayhdistys aloittivat toimintansa sodan jälkeen v.1948. Perustajajäseniä olivat Anna Turunen, Hilma Heiskanen, Alma Lehikoinen ja Kerttu Leppänen. Martat järjesti naisille kotitalous- ja keittokursseja mm. Kirnukallioissa ja Rätylässä. He hankkivat yhteiskäyttöön kahvikaluston, kangaspuut, mehumaijan ja kasvinsuojeluruiskun. Martat ottivat osaa kampanjoihin ja pitivät myyjäisiä, tekivät retkiä ja yhteistoimintaa muiden järjestöjen kanssa ja kahvittivat erilaisia tilaisuuksia.

Työväenyhdistys perustettiin 1912. Vuoden 1916 toimintakertomuksessa mainitaan yhdistyksen avustaneen hädässä olevia mm. jauhoja jakamalla. Työväentalo on ollut alun perin parakki, joka on siirretty nykyiselle paikalleen 1957, jonka jälkeen sitä on remontoitu ja laajennettu. Työväentalo on ahkerassa käytössä, niin kansalaisopiston, kerhojen ja kulttuuritapahtumien sekä tanssien pitopaikkana.

Metsästysseura Katajarannan erä perustettiin marraskuussa1961. Perustamiskokous oli Kirnukalliossa, jossa aluksi myös pidettiin seuran hirvipeijaisia. Sopan tai paistin peijaisiin valmisti lähetysseuran naiset tai Martat

Kylätoimikunta (nykyinen Varparannan kyläyhdistys) on perustettu 1980. Ensimmäisenä puheenjohtajana toimi Erkki Väyrynen vuoteen 1994 asti. Kylätoimikunta on edistänyt tien parannusta ja tehnyt talkoilla mm. valaistua latua, tennis- ja lentopallokenttää sekä ollut mukana joulu- ja äitienpäiväjuhlissa sekä juhannusjuhlissa, joista Varparanta vieläkin tunnetaan.

Kunnan toimintaa lasten ja vanhusten puolesta

Lastenkoti

Kunta huolehti turvattomista lapsista, joista valtaosa oli poikia. Lastenkoti sijaitsi Katajavaarassa vuosina 1918-26. Lastenkoti lakkautettiin kustannussyistä ja osa lapsista joutui kunnalliskotiin tai heidät sijoitettiin taloihin ja kunta maksoi hoitopalkkiota. Rakennus oli kaksi vuotta kulkutautisairaalana. Sen jälkeen siihen siirtyi Heikkilän talossa toiminut alakansakoulu ns. Nurkkalan koulu. Sota-aikana Nurkkalan koulun katolla oli ilmavalvontatorni, jossa naiset ovat suorittaneen ilmavalvontaa. Koulun alkaessa ilmavalvontatoiminta siirtyi kunnalliskodin navetan vintille. Varparannan vanha kyläkoulu rakennettiin 1940-luvulla ja nykyinen toimiva uusi kyläkoulu leirikeskuksen rantaan 2004.

Vaivaistalo

Varparannan kunnalliskoti - sairastupa

Kontiolahden kunta päätti 1893 hädän poistamiseksi perustaa vaivaismajat vanhusten ja vajaakuntoisten laitoshoidon järjestämiseksi. Myöhemmin siitä käytettiin nimitystä vaivaistalo ja sen jälkeen kunnalliskoti ja nykyään se on vanhusten palvelukeskus. Vaivaistalo saa rakennustoimikunnan 1898 ja vuoden kuluttua tehtiin mielisairasosaston rakentamispäätös. Mielisairasosasto oli käytössä vuoteen 1965,jolloin osasto lakkautettiin ja potilaat siirrettiin Paiholan B–mielisairaalaan. Suunnitelma sairasosastoa varten hyväksyttiin v. 1902 ja rakennus valmistui kuusi vuotta myöhemmin. Kunnalliskotia laajennettiin ennen sotia. Sähköt sinne tulivat v. 1946. Vuodeosasto puolestaan valmistui 1957. Kunnalliskoti eli omavaraistaloudessa. Maatila tuotti perunat, maidon ja lihan. Puutarhassa kasvatettiin kasviksia ja pyykki pestiin Höytiäisen rannassa nykyisen leirikeskuksen paikalla.

Tämä Varparannan historia on lyhennelmä Elsa Sormusen kokoamasta kylämuistiosta.